Oodi muskarille, oodi lapsen ilolle!

Sibelius-opisto täyttää 60 vuotta. Kunniakas ikä, harmillista vain on se, että ajan henki ei ole musiikin opetukselle armollinen. Kapellimestari Esa-Pekka Salonen suomi kovin sanoin taannoisessa Seura-lehdessä suomalaisen musiikkikasvatuksen tilaa. Tai oikeammin hän totesi, että tilaa musiikkikasvatukselle ei ole. Musiikki, kuten muutkin taideaineet, on näppärästi sysätty syrjään teknologian tieltä. Taiteen arvoa ihmisyydelle ei ymmärretä, tutkimustieto ei ole joko tavoittanut päättäjiä tai sitten tutkimuksella on serla-arkin arvo päättäjien käsissä.

Minä olen maailman etuoikeutetuin äiti. Uskallan väittää siten, koska oma leikki-ikäiseni on juuri päättämässä kolmatta lukuvuottaan perhemuskarissa ja siirtymässä musiikkileikkikoulun puolelle. Etuoikeutettu olen myös siksi, että omat vanhempani sysäsivät minut aikanaan musiikkiluokalle, musiikkiopistoon ja musiikin pariin. Olen täysi harrastelija (C. Freund varmaan huokaisi syvään helpotuksesta kun lopetin), mutta se riittää: musiikilla on ollut merkittävä asema sekä arkipäivässäni että elämän kuohujen keskellä.

Minusta oli siis hyvin luontevaa kiikuttaa oma lapseni muskariin 5 kk:n ikäisenä. Pikkuvauva-aikaisissa hormonimyllerryksissäni liikutuin jokaisesta tuutu- ja vauvalaulusta niin, ettei omasta laulustani meinannut tulla mitään. Onneksi sittemmin rutinoiduin ja tunnekuohut laimenivat. Mutta into ei: samassa muskariryhmässä on useita lapsia, jotka ovat tehneet yhdessä minun lapseni kanssa tämän ensiretkensä musiikin pariin. Vanhempana on ollut aivan uskomatonta seurata, miten nämä pikkumuskarilaiset ovat oppineet ja kehittyneet. Meillä aikuisilla on ollut niin hauskaa seurata lasten intoa, tohkeiluja, känkkäränkkäilyjä ja taitoja, ja ennen kaikkea sitä iloa, joka lapsilla on toistensa ja musiikin parissa. Heljä Haaviston rautainen ammattitaito höystettynä lempeällä persoonalla on tehnyt myös lapsiin vaikutuksen.

En voi kylliksi hehkuttaa: lapset ja musiikki kuuluvat yhteen! Omassa lapsessani on jo nähtävissä musiikin jättämät merkit. Lapsi on kehittynyt kielellisesti nopeasti, ja musiikilla voi niin upeasti sanoittaa (ja meidän tapauksessamme myös tasoittaa) lapsen tunnetiloja. Lapsen kanssa voi laulaa isot ja pienet murheet ja ilot sekä kaikki arkirutiinit pukemisesta ja hampaidenpesusta ruokailuun ja ulkoiluun.

Sibelius-opisto on etuoikeuteni niin kauan kuin lapseni on alle kouluikäinen. Sen jälkeen tilanne onkin jo huolestuttavampi: mitä, jos lapsi ei olekaan innostunut soittamisesta tai ei pääse opiston oppilaaksi ja jää pelkän peruskoulumusiikin varaan? Yksi viikkotunti musiikkia ei enää siinä iässä riitä mihinkään. Musiikkiluokat on lakkautettu, koska rahaa ei ole edes asianmukaisen perusopetuksen järjestämiseen. Huoleni on suuri. Pelkään, että ketju katkeaa ja tämä lupaava alkuopetus romuttuu järjestelmän hampaissa.

Toivotan kaikki päättäjät mukaan seuraamaan muskarilaisten iloa Hämeenlinnan torille keskiviikkona 5.5 klo 18.00. Ehkä kaikki toivo ei sittenkään ole vielä menetetty. Muskarilapset vanhempineen näyttävät silloin kaupunkilaisille, mikä tässä elämässä on tärkeää.

Kommentti artikkeliin “Oodi muskarille, oodi lapsen ilolle!”
  1. avatar Pimu sanoo:

    Listasta unohtui ”Oodi 690 000 eurolle kaupunkilaisten verovaroja vuonna 2010”.

Jätä kommentti

css.php