”Yhdessä vaan”

Näinä ankeina moottoriratapäätöksen jälkeisinä aikoina on mukava kiinnittää huomiota oman lapsen touhuihin, ne piristävät kummasti mieltä.

Puoli vuotta sitten huomasin, että 2-vuotiaani ryhtyi hyvin oma-aloitteiseksi: tyttö halusi tehdä kaiken itse aina kahvinkeitosta ja kissanvessan siivoamisesta ostosten maksuun kaupan kassalla. Jossain vaiheessa kyllästyin ainaisiin väittelyihin, kieltämisiin ja yhteenottoihin, joita tytön oma-aloitteisuus aiheutti. Kuvittelin olevani kovinkin nokkela kasvattaja, kun kerran keksin, että ”tehdään yhdessä”. Mehu oli helpompi kaataa mukiin yhdessä, tiskaaminen sujui yhdessä, kissan ruokinta kävi ilman sotkuja: yhdessä. Enää ei tarvinnut komennella ihan niin usein kuin aiemmin.
Tapa jäi kuitenkin elämään, ja nyt tyttö on vakaasti sitä mieltä, että voi tehdä mitä tahansa, kun toteaa vain että ”yhdessä vaan”. Sitten tehdään yhdessä: luetaan sanomalehti, istutaan tietokoneen ääressä ja käydään vessassa. Kaikki ikävät asiat tyttö muuttaa iloisen positiivisiksi vain lausumalla kuuluisat sanat ”yhdessä vaan”. Ja sitten tehdään yhdessä, ainakin toistaiseksi.

”Yhdessä vaan” on niin hyvä slogan meidän perheellemme, että enää en oikeastaan parempaa tiedä. Uusperheellisten tärkein tapa selviytyä arjen kiemuroista on yhdessä tekeminen. Slogan on saanut syvempiä ja filosofisempiakin ulottuvuuksia. Eilen illalla, kun nukutin tyttöä, hän tarrasi juuri ennen nukahtamistaan kaulaani ja sanoi: ”Nukutaan, yhdessä vaan.” Kauniimpaa lausetta tämän äidin korviin voi tuskin olla olemassakaan.

Jätä kommentti

css.php